Postia vetten päältä

Viime postauksen jälkeen olen valunut taas muutaman sata kilometriä kotia kohti pohjoiseen ja tällä hetkellä makoilen Pohjois-Borneolla Sabahin osavaltiossa öljynporauslautalla joka on muutettu Seaventures-sukellustukikohdaksi. Hytit toimii huoneina mutta onneksi niissä ei tartte paljoa aikaa viettää kun kansista on tehty viihtyisiä oleskelutiloja ja lautan alla olevalla “house reefillä” johon pääsee hissillä (!) saa käydä niin paljon kun haluu suklailemassa tai snorklaamassa kun ikuna jaksaa.

Seaventures-lautta

Mä jouduin jättämään sukellukset tänään vain yhteen sillä olen onnistunut nappaamaan flunssan ja huomenna haluan olla kunnossa kun sukelluskohteena on Sipadan. Lääkärin mukaan tää ei ole possunuha vaan ihan perusflunssa joka ei pahemmin häiritse rohtojen jälkeen jota se määräsi.

Sabahiin kiinnosti alunperin tulla sukeltajien, eikä vähiten Jacques Cousteaun, hehkutettua etenkin Sipadanin saaren sukellusvesiä. Kun tarkemmin on tarkemmin tutstunut kaikkeen mitä täällä voi tehdä on tää paljastunut yhdeksi suureksi luontoseikkailupuistoksi ja harmittaa ettei aikaa ollut viikkoa enempää viettää täällä. Mielikuvien vastaisesti Malesian puoleinen Borneo vaikuttaa Malesian niemimaata siistimmältä ja etenkin turistijutut kuten retket on organisoidumpia. Tosin Indonesian jälkeen tää tuntuu vähän kalliilta mutta (ah) kaikki vaan toimii toisin kuin Indonesiassa jossa tarttee kaikkeen pitkän pinnan.

Ennen tänne tuloa kerkesin viettää pari päivää Kota Kinabalussa ja käydä kapuamassa Kaakkois-Aasian huipulle eli Mount Kinabalu vuorelle joka kohoaa yli neljään kilometriin. Kinabalulle kiipeämisestä on tullut niin suosittua että monopoliasemassa oleva Sutera Sanctuary Lodges on nostanut hintoja törkeästi ja välittäjät varaavat usein vielä paikat loppuun ja myyvät niitä sitten puolet kalliimmalla. Meinasin jättää koko homman väliin ko. liiketoimintamallin ärsyttävyyden takia mutta sain kuitenkin kiipeämistä edeltävänä päivänä paikan suoraan Suteralta koska välittäjät eivät olleet saaneet paikkojaan myydyksi. Loppupeleissä pulitin kahden päivän kiipeämisluvasta, yöstä Laban ratassa kolmessa kilometrissä, viidestä ruuasta, oppaasta ja kyydeistä noin sata euroa. Oppaan ja kyydit jaoimme englantilaisen Jamesin ja aussi-Dalenin kanssa. Koko lysti oli mielestäni jokaisen pennin arvoinen vaikka lysti olikin välillä kaukana. Sain huipulla lievän vuoristotaudin joka onneksi parani kun laskeuduin pari sataa metriä eivätkä jalatkaan eivät ei ole olleet näin kipeät edes maratonin jälkeen ja rappusista näen painajaisia vielä pari yötä. Kokonaisuudessaan homma kesti pari päivää niin että ekana päivänä kiivettiin kolmeen kilsaan Laban Ratan majataloon ja seuraavana yönä huipulle ihastelemaan auringonnousua ja päivän aikana alas. Kaikkea en nyt jaksa runoilla vuorelle kiipeämisestä mutta kysyä saa jos jokin askarruttaa ja ko. vuoren valloitus kiinnostaa.