Edellisen postauksen jälkeen pystyin Borneon (poppa?)tohtorin droppien ansiosta sukeltamaan Sipadanilla kaksi päivää eli yhteensä kuusi tuntia tuli ihmeteltyä maailmankuuluja sukellusvesiä vaikka pakettiin alunperin oli luvattu vain päivän suellukset Sipadanilla. Vaikka sukeltaminen Sipadanilla on hieman muuta Kaakkois-Aasiaa kalliimpaa  on se kuitenkin (IMHO) sen arvoista. Yhtään minuuttia ei veden alla tullut varmaan vietettyä ettei olisi nähnyt jotain sellaista joka on yleensä ollut muiden sukellusten kohokohta. Alhaalta löytyy muutama kuva Sipadanin vedenalaisesta maailmasta.

Sipadanin ja Mabulin jälkeen vietin päivän parannellen flunssaani Borneon eteläosassa Tawaun kaupungissa josta lensin seuraavana päivänä Singaporen kautta Bangkokiin. Lentojen välillä oli 8h joten kerkesin vielä käydä Singaporen keskustassa kävelemässä kolonialistisessa vanhassa korttelissa lenkin koska ko. paikkaa ei eksytty ensimmäisellä Singaporen visiitillä. Ainakin Singaporelaiset osaavat pitä paikat kunnossa mutta ei 200 vuotta vanhat rakennukset oikein sykäytä jos reissun aloittaa Roomasta.

Bangkokissa oli pari päivää aikaa ladata rinkka täyteen halpoja vaatteita ja kenkiä ja nauttia viimeisistä helteistä. Suurkaupungeissa hikoiltujen päivien jälkeen Berliiniin lähtö ei tuntunut enää niin pahalta idealta. 11h kestänyt Bangkok-Berliini lento oli poikkeuksellisesti päivälento joka hieman ärsytti etukäteen sillä aikaisemmin pitkät Aasian lennot ovat menneet mukavasti nukkuessa. Onnistuin kuitenkin valvomaan lähes kokonaan edellisen yön ja Air Berlinin koneessa oli ihmisiä vain  noin yhden neljänneksen sen kapasiteetista. Oli melko luksusta saada maata ketarat ojossa lentokoneessa. Unikin tuli heti ensimmäisen ruuan jälkeen ja seuraava muistikuva on hihasta nykivä lentoemo joka käskee laittaa vyön kiinni koska laskeutuminen on alkanut.

Hyvin sujuneen lennon jälkeen paras osio oli kuitenkin luvassa vasta kentällä jossa Ville oli odottamassa. Viimeiset kolme päivää Berliinissä on kulunut perus turistinähtävyyksiä ja klubeja kierrellen. Kuohuviiniä ja kebabbia, joka on kuulemma monien mielestä Euroopan parasta (ja varmaan halvinta, à 2€), on myös kulunut kiitettävästi. Ehkei vähiten siksi että täällä ei klubeilla ole lain määräämiä aukioloaikoja vaan tänäänkin “ilta” loppui meidän osalta yhdeksältä aamulla kun aurinko alkoi paistaa silmään Watergate-klubilla. ( Toim. huom.: Yöunet oli karsittu kasaan jo ennen tätä päivän ja illan aikana.) Kätevästi tämän jälkeen kotimatkalla käytiin vielä Berliinin muurin historiasta kertovassa “Checkpoint Charlie”-museossa joka  oli avautunut ennen kuin palattiin hostellille lepuuttamaan jalkojamme.

Seaventures-lautta

Mä jouduin jättämään sukellukset tänään vain yhteen sillä olen onnistunut nappaamaan flunssan ja huomenna haluan olla kunnossa kun sukelluskohteena on Sipadan. Lääkärin mukaan tää ei ole possunuha vaan ihan perusflunssa joka ei pahemmin häiritse rohtojen jälkeen jota se määräsi.

Sabahiin kiinnosti alunperin tulla sukeltajien, eikä vähiten Jacques Cousteaun, hehkutettua etenkin Sipadanin saaren sukellusvesiä. Kun tarkemmin on tarkemmin tutstunut kaikkeen mitä täällä voi tehdä  on tää paljastunut yhdeksi suureksi luontoseikkailupuistoksi ja harmittaa ettei aikaa ollut viikkoa enempää viettää täällä. Mielikuvien vastaisesti Malesian puoleinen Borneo vaikuttaa Malesian niemimaata siistimmältä ja etenkin turistijutut kuten retket on organisoidumpia. Tosin Indonesian jälkeen tää tuntuu vähän kalliilta mutta (ah) kaikki vaan toimii toisin kuin Indonesiassa jossa tarttee kaikkeen pitkän pinnan.

Ennen tänne tuloa kerkesin viettää pari päivää Kota Kinabalussa ja käydä kapuamassa Kaakkois-Aasian huipulle eli Mount Kinabalu vuorelle joka kohoaa yli neljään kilometriin. Kinabalulle kiipeämisestä on tullut niin suosittua että monopoliasemassa oleva Sutera Sanctuary Lodges on nostanut hintoja törkeästi ja välittäjät varaavat usein vielä paikat loppuun ja myyvät niitä sitten puolet kalliimmalla. Meinasin jättää koko homman väliin ko. liiketoimintamallin ärsyttävyyden takia mutta sain kuitenkin kiipeämistä edeltävänä päivänä paikan suoraan Suteralta koska välittäjät eivät olleet saaneet paikkojaan myydyksi. Loppupeleissä pulitin kahden päivän kiipeämisluvasta, yöstä Laban ratassa kolmessa kilometrissä, viidestä ruuasta, oppaasta ja kyydeistä noin sata euroa. Oppaan ja kyydit jaoimme englantilaisen Jamesin ja aussi-Dalenin kanssa. Koko lysti oli mielestäni jokaisen pennin arvoinen vaikka lysti olikin välillä kaukana. Sain huipulla lievän vuoristotaudin joka onneksi parani kun laskeuduin pari sataa metriä eivätkä jalatkaan eivät ei ole olleet näin kipeät edes maratonin jälkeen ja rappusista näen painajaisia vielä pari yötä. Kokonaisuudessaan homma kesti pari päivää niin että ekana päivänä kiivettiin kolmeen kilsaan Laban Ratan majataloon ja seuraavana yönä huipulle ihastelemaan auringonnousua ja päivän aikana alas. Kaikkea en nyt jaksa runoilla vuorelle kiipeämisestä mutta kysyä saa jos jokin askarruttaa ja ko. vuoren valloitus kiinnostaa.

———————————————————————————————————————————————

Kirjoittelen taas tätä postausta lentokentällä kun muuten ei tälläistä luppoaikaa kauheasti ole ollut. Huomenna jos vielä bongaisi jonkun langattoman verkon Jakartasta niin saisitte taas merkin että elossa ollaan. Kello tikittää jo kahta yöllä ja suuntana pitäisi kohta olla Jakarta josta pitäisi aamulla herätä. Aivot alkaa pikkuhiljaa käydä nukkumaan joten tekstin epäselvyyden voi ainakin tällä kertaa iskeä sen piikkiin.

Edellisen postauksen jälkeen matka jatkui Margaret riveriltä viiniä lipittämästä Walpoleen tervehenkisesti reipailemaan niin puitten alla kuin latvassakin eli  ohjelmassa oli “tree top walk” josta kuva alla.

Walpolen tree top walk

Brittipariskunta John&Holly suuntasivat vielä tästä etelään mutta onneksi bongasin hostellista myös yksin reissanneen saksalaisen Sonjan ja sveitsiläispariskunnan joka antoi meille kyydin tree top walkille. Muuten Walpole oli varsinainen “tupukylä” yhdellä kaupalla ja ravintolalla joten kauaa ei siellä jaksanut aikaa viettää. Puiden latvassa liihottlun jälkeen jatkettiinkin Sonjan kanssa Albanyyn joka on lounais-Aussien isoin kaupunki mutta silti about Hyvinkään kokoinen. Länsi-Aussien asuttaminen aloitettiin Albanysta ja tän faktan ympärille oli kyhätty pari ihan mielenkiintoista museota ja 1:1 kopio laivasta jolla britit saapuivat ausseihin.

The Brig Amity

Ensimmäiset asukkaat oli tietenkin vankeja ja poliiseja joten museossa pääsi myös kokeilemaan miltä vangin ja matkustajan elämä laivalla tuntui tolloin. Vangin olot vankilassa olivat kyllä paremmat kun kenenkään laivalla.
Albanyssä tuli maistettua ja kokattua myös ensimmäistä kertaa kengurun lihaa ja oli ehkä paras pihvi jonka olen koskaan syönyt. Suosittelen. Epäilen tosin ettei kaks pihviä irtoa kaupasta ihan vitosella Suomessa :/

Sonja jäi vielä ihmettelämään Albanya kun mun täytyi jo ottaa dösä takaisin Perthiin jotta ehtisin vielä näkemään siellä muutamat jutut eli rannikkokaupunki Fremantlen, Kings parkin, Pinnacles desertin ja tottakai Koalat(!).

Näiden parissa onkin sitten tullut vietettyä viimeiset päivät. Lisäksi yhtenä aamuna piti käydä tarkastamassa onko Body Pump oikeesti globaali juttu niinku ne mainostaa. Ja kyllä samat tutut biisit vedettiin
Ausseissa kuin Esportissakin.

Fremantlessa kävin aussien isoimmassa vankilassa jonka ekat osat rakennettiinn kun vankeja alkoi tänne pukata ja koko pulju suljettiin kymmenen vuotta sitten. Vankilaan ei omin omin päässyt vaan piti ottaa opas joka tosin osas kertoa ihan hauskasti paljon faktaa vankilasta. Fremantlen satamassa piti käydä vielä illalla  vetäsemässä nassuun kuulemma brittien mukaan maailman parhaat fish’n chipsit. Kala ainakin oli tuoretta kun raflan kalastusalus nökötti vieressä mutta ei fish´n shipsit nyt siltikään päässyt mun lempiruokien listalle.

Vikana päivänä heittäydyin sitten kunnon turistiksi ja menin Pinnaclejen autiomaahan ja villieläinpuistoon turistiretkelle. Ominpäin noihin pääseminen ois ollut lähes mahdotonta ja olihan toi kalkkikiviautiomaa ihan makee ja koalojen moikkaaminen ja kengurujen syöttäminen kädestä aikas Awww. Koalakaverit oli ihan pöhnässä puputettuaan eukalyptysta niin että maha pömppäs. Vai oliko se sittenki se että ne nukkuu 20h vuorokaudessa.

Söpötin Cavershamin villieläinpuistossa

Ah olin niin suosittu

Pinnacles desert

Ausseihin on kyllä vielä pakko päästä uudestaan, ainakin kiertelemään itärannikkoa.

Perth

Tapasin Perthissä englantilaisen pariskunnan, Hollyn ja Johnin, joka oli vuokraamassa autoa kierrelläkseen aussien lounaisnurkkaa reilun viikon verran ja päätin liittyä heidän seurakseen jakamaan bensakuluja ja kokemuksia nyt alkuun ainakin muutamaksi päiväksi. Eilen road tripin ekana päivänä ajelimme rannikon Tourist wayta Margaret riverin viiniseuduilla. Matkalla bongasimme parikymmentä kengurua. On muuten melkoisen söpöjä otuksia. Sitten kun koala vielä osuu kohdalle niin saattaa päästä Awww.

Tänään sitten startattiin viinitilatourille kybältä hyvin nukutun yön jälkeen (krhm Not!). Pariskunta nimittäin meni eri hostelliin koska halusivat privahuoneen ja mä jäin keskustaan eurooppalaisten work&travel Visan kanssa matkaavien nuorten kanssa jotka on tällä seudulla töissä viinitiloilla. Muutama lasi tuli harjoiteltua viininmaistelua heidän työsuhde-etuihin kuuluvilla viineillä. Seuraan liittyi myös pari vanhempaa aussia kertomaan tän mantereen historiasta, aboriginaaleista jne. ja taisi mennä pikkutunneille.

Tänään vierailtiin viidellä viinitilalla, suklaa- ja juustotehtaassa ja kahvipaahtimossa eli kunnon herkuttelupäivä. Tältä alueelta löytyy noin 40 viinitilaa jossa suurimmassa osassa saa maistaa pienen lasillisen kutakin tilan viiniä. Muutaman tilan jälkeen kaikki alkoi maistua melko samalta joten ei jaksettu kovin montaa kiertää. Pinot noir on täälläkin hyvää ja yllärinä myös portviini vaikka on aina luullut etten tykkää siitä.

Tässä vielä ekan päivän jälkeen kirjotetut ensifiilikset Ausseista:

• Kamalaa kun kallista. No ainakin Aasian jälkeen tältä tuntuu. Hinnat on ehkä about Suomen tasoa, bensa halvempaa, olut ja maito kalliimpaa.

• Kaikki on rakennettu hirveen väljästi . Eikä missään oo pahemmin ihmisiä. Eli vähän ku Suomessa.

• Aurinko sattuu vaikka lämpötila on sama kuin Balilla! Eka päivä oli uutisten mukaan lämpimin kevätpäivä 13 vuoteen, 37 astetta, mutta otsoonikerroksen ohuuden kyllä huomasi. Ihmiset tosin on yhtä valkosia ku Suomessa joka vissiin johtuu ihosyövän pelosta joka on täällä kansallissairaus.

• Aussit on kieroituneita ekohippejä. Julkinen liikenne Perthissä on ilmasta eikä kaupasta saa muovikasseja. Toisaalta mitään ei kierrätetä…

• Ompas relaa porukkaa. Kun Suomessa on suu alaspäin mutrussa täällä sekin on upside down.

• Täh? Kaikki menee kiinni viideltä? Joo Länsi-Australiassa kaikki kaupat sulkee joka päivä viideltä mikä ei oikein sovi kuvaan kiertele päivä, käy kaupassa, ja mee hostellille kokkaamaan.

• Reissaajat on HC-sarjalaisia. Lähinnä eurooppalaisia nuoria joista suurin osa on vähintään puol vuotta, monet noin vuoden reissussa. Jengi ei enää kauheesti noin pitkillä reissuilla stressaa joten hostelleissa tuntuu olevan tosi rento tunnelma.

• Vaikka luulin muuta netti on samaa tasoa kuin saarilla yleensä eli huono joten kuvia lisää kun palaan nopeampien verkkojen äärelle.

Reissun ensimmäiset pahemmat vastoinkäymiset tuli koettua viimeisen viikon aikana kun pankkikortti hävisi Ubudissa ja kännykkä unohtui omille teilleen Kudalla (vai Kutalla?). Onneksi toinen kortti odotti Kudalla ja Western Union rahansiirtopalvelu hoiti ensiapuroposet perille ennen nälänhätää. Puhelimessakin oli onneksi Indonesian prepaid-SIM joten uusi halpispuhelin pitäisi vielä noukkia matkaan jostakin.

Muuten viimeinen viikko on ollut aikamoista sukkulointia ympäri Balia ja ehkä siksi tavarat eivät ole aina pysyneet vauhdissa mukana. Kolmen Ubudissa vietetyn päivän jälkeen suuntasin Candidasaan Balin itä-rannikolle. Pankkikortin katoaminen napsahti ikävään saumaan sillä tajusin sen vasta Candidasassa jossa sukellukset oli sillä tarkoitus maksaa. Matkaa Kudalle hakemaan toista ajokorttia olisi ollut parin tunnin ajomatkan verran mutta matka  ei houkutellut kun jouduimme todistamaan kuolonkolaria jossa miestä lensi tuulilasin läpi.

Satuin avautumaan pankkikortin hukkumisesta Candidasassa eräälle paikalliselle joka  lupasi näyttää mulle paikkoja Itä-Balilla kunnon alennuksella. Vähän epäilin ensin jampan tarkoitusperiä mutta lopupeleissä kaikki meni oikein hyvin. Kierrettiin päivän aikan itärannikkoa ja käytiin Tulambenissa snorklaamassa hylylle, pysähdyttiin Amedissa ihailemassa maisemia ja Amnapuran torilla maistelemassa Indonesialaisia ruokia. Takaisin Candidasaan tultiin vuorten ja meren väliin rakennettua pikkutietä jossa pikkasen alko jo jänskättää molskahdetaanko kohta mereen kun ei turvakaiteta kauheasti näkynyt. Maisemat oli kyllä reissun tähän mennessä parhaat mutta kuvia ei kameran akulla enää irronnut.

Candidasasta palasin pariksi äiväksi Ubudiin josta kävin kahden Ranskalaisen ja kahden Italialaisen leidin kanssa  kiertämässä Keski-Balia autolla. Käytiin tarkastamassa monta temppeliä, näkymät tulivuorelta ja riisipelloille ja kokeilemassa olisiko paahtotuore Balilainen kahvi parempaa kun instant Nescafe jota täällä yleensä koitetaan tyrkyttää [oli!]. Sain onneksi kameran lainaan joten kuvia löytyy flickkeristä mutta tässä muutama maistiainen (kuvaa klikkaamalla isompi versio):

Viimeiset pari päivää on Balilla majailleet myös Thaimaan vaihtarit Tanja&Co joiden kanssa olisi tarkoitus vielä muutama päivä nauttia Balista ennen kuin tytöt palaavat kouluun Thaikkuihin ja mä suuntaan Perthiin Australiaan. Sain ostettua suurimman osan loppureissun lennoista tänää ja loppureissun olis tarkoitus mennä jotakuinkin näin:

17.10. Bali-Perth

30.10. Perth-Jakarta

31.10. Jakarta-Kota Kinabalu

7.10. Kota Kinabalu-Penang

10.11. Penang-Bangkok

12.11. Bangkok-Berliini

15.11. Berliini-Helsinki

Kun saavuin Ubudiin satoi sen verran etten viitsinyt kovin montaa paikkaa kiertää etsien majoitusta mutta onneksi kävi tuuri jo heti toisen paikan suhteen. Braka 2 Homestayssa iso siisti huone aamiaisella, kuumalla vedellä, isolla terassilla näkymillä riisipellolle, 100 000 rupiaa eli n. 6,67 euroa. Parhaat majoitukset mainostavat täällä riisipeltonäkymiä ja se tuo yleensä lisähintaa. Ite en oo ihan hokannu sen hienoutta mutta kai toi on vähän ku köyhän miehen järvi, ainakin vettä on paljon. Balilaisperhe itse asuu talon ensimmäisessä kerroksessa ja seuraavissa kerroksissa he pitävät Homestayta. Oon ihan tykästynyt näihin Homestayhin kun näissä pääsee tutustumaan paikallisen perheen elämään ihan eri tavalla kun hotellissa ja perheet on ainakin tähän mennessä olleet tosi mukavia.

Tässä lukaalissa on vielä ekstravarustuksena riisipellon vieressä Hindutemppeli josta koko eilen illan kuului täydenkuunseremoniaan kuuluvaa Gamelanmusiikkia. Viimeiset pari päivää hindut ovat luutunneet tien varret puhtaiksi ja valimistelleet uhrilahjoja ja täydenkuun iltana eli eilen heitettiin hienoimmat kultasarongit ja uhrilahjat niskaan. Ja nimenomaan niskaan sillä naiset kantavat kekoa hedelmiä ja herkkuja rotil.. siis jumalille päänsä päällä. Näistä seremonioista olisi ollut kiva saada kuvia mutta kamerasta on akku loppu ja laturi Kutalla

Koska Ubudissa oli aikaa viettää ainoastaan kolme päivää ekan päivän paikkojen ihmettelyn jälkeen päätin ottaa lopuajaksi fillarin alleni jotta paikkoja pääsis kiertämään vähän nopeammin. Mopoa en oo vielä uskaltanut vuokrata vaikka niitäkin kuten fillarikin oli siunattuna uhrilahjoin. Kiersin Monkey Forestissa joka on kolme temppeliä sisältävä puistoalue höystettynä apinalaumalla. Temppelit eivät olleet kovin kummoisia eivätkä apinat jaksaneet enää innostuttaa niin kuin useimpia turisteja kun samanlaisten kavereiden naapurina sai jo Tiomanilla asustella. Monkey forestilta fillaroin parin kilometerin päähän Nekan taidemuseolle jossa oli erinäisiä kokoelmia Balilaista taidetta ja illalla kävin ihmettelemässä perinteistä Legong Dance tanssiesitystä. Pari upeaa maalausta tuli bongattua mutta tanssiesitys oli lähinnä huvittava vaikkei kait ollut tarkoitus. Eilen polkaisin vähän landemmalle ihmettelemään aitoa Balia turistirysien ulkopuolella ja poikkesin ARMA-museoon. Viereisellä pellolla oli maanviljelija polviaan myöten mudassa istuttamassa yksitellen riisikasvin alkuja veteen. Olisin päässyt kokeilemaan ihan ilmaiseksi tätä huvia josta monet turistit kuulemma maksavat mutta kieltäydyin kohteliaasti. Jos Balilla jää aikaa tänne täytyy kyllä palata ostamaan muutama taulu ja muuta aitoa käsityötä ikeahintaan. Koska reissua on vielä 40 päivää jäljellä, paketti pitäisi tosin saada lähetettyä Suomeen.

Kotiväelle vielä tiedoksi ettei Sumatran järistykset ole tuntuneet täällä toisin kuin pari viikkoa sitten olleet Javan järistykset jotka eivät nekään hajoittaneet mitään. Jakarta Postista voi täällä englanniksi lukea tilanteesta ja jotenkin järistyksen uhreja haluaisi auttaa kun vaan tietäisi parhaan reitin jolla apu menee perille.

PS. Australian elektroninen visa oli ilmestynyt mailiin ja nyt pitäisi päättää haluanko räjäyttää budjettini siirtymällä sinne muutamaksi viikoksi. Lentoaika Balilta olisi ausseihin vain 2h joten nurkilla ollaan mutta hintataso pomppaakin sitten noin viisinkertaiseksi kengurumaassa.

Koneen laskeuduttua kuuden maissa illalla nappasin taksin läheiselle Kuta beachille jossa olen pitänyt majaani. Kuta on nuorten surffareiden ja bilettäjien mekka balilla ja Kutaa haukuttaessa sanotaan sen olevan aussien Kanaria. Tosin täältä puuttuu tyystin yli nelikymppiset ja lapsiperheet.

Koska saavuin niin myöhään ja täällä on nyt high season jouduin majoittautumaan ekaksi yöksi hieman kalliimpaa hotelliin (10e/yö, OMG). Olin koittanut soittaa hotelleihin Malesiasta mutta Malesialainen liittymäni ei halunnut yhdistää tänne jostain syystä eikä halvemmilla majapaikoilla ole nettivaraussysteemejä. Pari vuotta Lonely planet matkaopukseni väittää majoitushintojen olevan noin puolet todellisesta. Ehkä turistilaumat olivat vielä silloin kaikonneet pommi-iskujen pelossa ja romahduttaneet hinnat.

Kun olin tehnyt check inin hotelliin lähdin varaamaan seuraaviksi öiksi halvempaa majoitusta ja löysinkin d´Kubu home stayn jossa siisti huone on 6e/yö. Kutalla suurin osa halvemmista majoituksista on perhevetoisia
Losmaneja joissa on sisäpihalla puutarha ja huoneet yhdessä tai kahdessa kerroksessa puutarhan ympärillä.  D´Kubun edessä on surffilautashoppi josta pari eurooppalaisen näköistä poikaa tuli tarjoamaan huikkaa kuulemma eksottisesta juomasta. Juoma paljastui fisuksi ja pojat Rovaniemeläisiksi jotka ovat vaihdossa täällä. Jäin heidän ja paikallisten shopinpitäjien kanssa viettämään iltaa ja katsastamaan Kutan yöelämän. Legian streetillä, jossa vuonna 2002 ja 2005 tehtiin pommi-iskut, ihmiset bilettivät kymmenissä täysissä klubeissa. Jokaisella klubilla oli turvamiehet, isoimmilla konekiväärien kanssa, ja kaikkien laukut tutkittiin joten sinänsä turvalliselta tuntui.

Toisena päivänä en jaksanut paljon muuta kuin hengata biitsillä ja tutustua kotikulmiin. Kävin iltakävelyllä paikallisten suosimalla Kuta Nightmarketilla jossa päädyin istumaan iltaa paikallisten kiinalaisten kanssa. Miehillä oli huonekaluja käsityönä valmistava liike ja he halusivat prepata englannin taitojaan keskustelemalla. Kaikki n. kymmenkunta kiinalaista joiden kanssa olen ollut tekemisissä tämän reissun aikana ovat olleet sen verran mukavia että taitaa täytyä päästä vielä Kiinaan saakka joskus.Sunnuntaina oli Kuta Parade ja Food&Drink festival. Kumpikaan ei hirveästi säväytt’nyt, Paraatissa esiintyi ja Night marketiin verrattuna ylihintaista sapuskaa turisteille.

Viimeiset pari päivää olen viettänyt kunnon pakettimatkafiiliksissä noin 15 suomalaisen kanssa. Tavattiin viime vuonna Villen kanssa Savonlinnalaiset Jani&Jennika Thaimaan reissulla ja bongasin heidät pari päivää sitten Kutan biitsiltä. Aikamoinen sattuma kun ei olla pidetty mitään yhteyttä reissun jälkeen. He kertoivat että suomalaisilla on tapana hengata tietyssä kohtaa biitsiä ja jatkaa siitä illanviettoon yhdessä. Hauskaa porukkaa joten samoille nurkille on tullut ajauduttua päivästä toiseen. Suomalaisia toki tapaa kotonakin mutta viikon aussimenon katselun jälkeen Tiomanilla vähän rauhallisempi suomalaisseura kelpaa paremmin kuin hvyin.

Kun tänne surffareiden mekkaan asti on tultu, niin on surffaustakin tietysti edes kokeiltava. Eilen kokeilein bodyboardingia joka on siis surffausta ilman että noustaan laudan päälle nousemista ja tänään vuokrasin surffilaudan. Etenkin bodyboardilla olo oli kuin pikkulapsella ekaa kertaa huvipuistossa vaikka homma olikin yllättävän raskasta kun yhden hyvän aallon jälkeen pitää taas puskea itsensä merelle vasta-aallokossa. Surffilla onnistun jo nousemaan laudan päälle seisomaan mutta ohjaus ja laudalla yli viisi sekunttia pysyminen onkin sitten eri juttu. Parit mojovat mustelmat on tullu hankkia kun surffi tulee päälle aallon nappaamisen epäonnistuttua ilmalentoon. Silti voisin kuvitella viettäväni täällä useamman kuukauden surffauta opetellen kuten useimmat suomalaiset mutta loma taitaa loppua kesken ja vielä on monta muutakin paikkaa suunnitelmissa.

Melkein ahdasta @ Kuta beach, Bali

Koko Malesia on lomaillut viime sunnuntaina loppuneen Ramadanin kunniaksi ja viettänyt Hari Raya juhlaa. Singaporelaiset yhtyivät myös lomanviettoon ja Ramadanin vuoksi erittäin rauhallinen Tioman oli yht’äkkiä täynnä Singaporelaisia lomailijoita. Hari Raya tarkoittaa islamilaisille samaa kuin kuin joulu meille; ihmiset lähtevät laumoittain sukulaisten ja ystävien luo mässäilemään takasin sen mistä ovat joutuneet Ramadanin aikana pidättäytymään.

Monet paikat menevät myös kiinni ja joukkoliikenteen vuorot vähenevät. Tämä yhdistettynä Sinaporelaisten aikaisempaan loman loppumiseen meinasi tuottaa ongelmia Tiomanilta pois pääsyn kanssa mutta onnistuin onneksi nappaamaan lipun Melakaan menevään bussiin.

Melaka on historiallisesti mielenkiintoinen paikka muuten tällä saralla melko köyhässä Malesiassa. Siellä ovat majaansa pitäneet   hollantilaiset, portugalilaiset, brittiläiset ja japanilaiset valloittajat. Malesian ensimmäinen museovierailu tuli tehtyä puolivahingossa Melakan historiasta kertovaan museoon jonka nimi on jo päässyt unohtumaan. Vaikken mikään museofriikki olekkaan pystyi museota sanomaan jopa mielenkiintoiseksi. Muuten Melaka tarjosi mukavan Chinatownin, törkeimmän näköiset riksat ikuna joulukuusivaloineen ja popmusiikkeineen, hyvää ruokaa ja oudohkon hostellin pitäjän.

Melakan keskusaukio ja *bling bling* riksat

Malesia oli tähän saakka ollut Thaimaan jälkeen aikamoinen kulinaristinen pettymys KL:ssa nautittuine luuta ja nahkaa sisältäneine kana-annoksineen ja hapankastikkeella pilattauine hedelmäsalaatteineen sekä Tiomanin ylihintaisten riisimössöjen. Melaka kuitenkin pelasti Malesian kulinaristiselle kartalle sillä eurolla pystyi syömään aina herkullisen annoksen. Lisäksi pääsin ensimmäisen kerran sushin ääreen paikallisessa liukuhihnalla varustetussa sushiravintolassa. Slurp.

Tähän mennessä tapahtunutta:

Reissasimme Villen kanssa yhdessä reilun kolme viikkoa jossa ajassa ehdimme poiketa Roomassa kurkkimassa tärkeimmät nähtävyydet:

Ja toteamassa että pizza on parasta ilman tomaattisosetta, sukeltamassa OWD (Open Water Diver) sertifikaatin Koh Taolla Thaimaassa, todeta Phuketin Patongin olevan melkoinen turistirysä ja Phi Phin saarten reppureissaajien kansoittama mutta silti melko paratiisi:

Kuala Lumpuri puolestaan oli mielenkiintoinen sillisalaatti eri kulttuureja ja shoppaajan unelma. Singaporessa taas kaikki toimi tehokkaasti ja kliniisessä ympäristössä kuten koti-Suomessa mutta hinnatkin olivat lähes samaa tasoa.

Singaporessa siis tiemme erosivat arkisen aherruksen odottaessa toista puoliskoa kotona ja Tiomanin saaren tätä tallaajaa Malesian itärannikolla. Alkueräinen tarkoitus oli viettää saarella vain muutama päivä ja palata viikon päästä paluulennolla Bangkokista koti-Suomeen. Kuitenkaan kotona ei odottanut töitä eikä koulua, niin miksi lähtisi niin äkkiä? Kun Air Berlinin paluulipun päivämäärän vaihtokin oli ainoastaan muutaman hassun kympin, heitin kehään “vuoden radikaali teko”-kortin ja siirsin paluutani kahdella kuukaudella eteenpäin. Paluu kotiin pitää toki ottaa loivalla laskulla joten marraskuun lopulla lennän Bangkokista viikonlopuksi Villen kanssa Berliiniin opettelemaan länsimaista sivistystä uudelleen ja jatkan siitä kotiin.

Mikäli olisin vaan hengaillut itsekseni Tiomanilla enkä tajunnut maailman olevan täynnä loistavaa reppureissausseuraa en varmaan olisi päätynyt jäämispäätökseen. En ole koskaan ennen reissannut yksin ja ajattelin sen olevan liian yksinäistä puuhaa. Luuloni osoittautuivat kuitenkin vääräksi. Unohtamalla Suomalaisen “minähän en puhu muille kuin tutuille” -mentaliteetin tutustuu yksin matkatessa aivan eri tavalla muihin tuhansiin maailmalla reppu selässä matkaaviin reissaajiin kuin jos olisi esimerkiksi kaverin kanssa liikenteessä.

Eniten vietin Tiomanilla aikaa saksalaisen Sonjan ja aussipariskunta Nia&Davidin kanssa. Kävimme mm. sukeltamassa/snorklaamassa sekä teimme pari päiväretkeä. Ensisijaisesti menin Tiomanille sukeltamaan mutta parhaat kokemukset taisivat sittenkin tulla maan pinnalta. Sukeltaminen oli Tiomanilla ihan OK muttei veret seisauttavaa kuin joku oli hehkuttanut. Yhdelle sukellusspotille matkatessamme delfiiniparvi alkoi uida veneen vierellä mutta valitettavasti spotille päästyämme ne olivat tylsistyneet seuraamiseen Kilpikonnia tosin näkyi sitten vielä veden allakin kaikkien SE Aasian kalojen lisäksi.

Eco divers